Tellervo ja Oliver Kalleinen: Avatar-vaikuttamispeli

Osallistavan ja mediataiteen huipputekijät Tellervo ja Oliver Kalleinen tuovat uuden projektinsa Maunulaan keväällä 2018. Hae ryhmäsi kanssa mukaan projektiin 15.4. mennessä!

Kertokaa työstänne, Tellervo ja Oliver!

Aloitimme taiteellisen yhteistyömme vuonna 2003, ja siitä lähtien olemme kutsuneet ihmisiä osallistumaan lukuisiin teoksiin, jotka pohtivat erilaisia ilmiöitä kuten valittamista, mielipiteen muodostusta, konflikteja ja hoitajan ja hoidettavan välistä dynamiikkaa.

Tellervo_Oliver_NooraGeagea-crop
Oliver ja Tellervo Kalleinen. Kuva Noora Geagea.

Meitä kiinnostaa taide absurdina ja energiaa vapauttavana tilana, jossa voi tapahtua merkityksellisiä nytkähdyksiä. Teostemme muodot ovat vaihdelleet osallistavista elokuvista kuoroperformansseihin, todellisuuspelitapahtumiin ja vuorovaikutteisiin installaatioihin. Ehkä tunnetuin teoksemme on Valituskuoro, joka on järjestetty jo yli 200 kertaa eri puolilla maailmaa.

Mistä Maunulan Avatar-projektissa on kysymys?

Avatar-projekti on todellisuuspeli, jonka osallistujat pyrkivät vaikuttamaan muihin Maunulan asukkaisiin. Osallistujiksi valitaan kutsun pohjalta kolme erityyppistä ryhmää Maunulasta. Ryhmät luovat peliin avatar-hahmon, jota he ohjaavat Maunulan “pelikentällä” suorittamaan erilaisia tehtäviä. Avatar-hahmona toimii improvisaatioteatterin ammattilainen.

Virtuaalimaailmassa avatarit esittävät ja edustavat meitä digitaalisina hahmoina. Tuomalla avatarit takaisin tosielämään haluamme tarjota leikillisen tavan käsitellä naapurustolle tärkeitä asioita ja luoda samalla uudenlaisen yhteisöllisen kokemuksen.

Minkälainen kokemus odottaa pelin osallistujia ja yleisöjä?

Projektin osallistujiksi haemme 3 ryhmää, jotka valitaan avoimen kutsun pohjalta. Ihanteellisesti mukana on erilaisia ryhmiä – esimerkiksi yhdistyksiä tai kaupunginosa-aktiiveja, tai ihmisiä joilla on sama harrastus tai muu intressi. Myös osallistumisen motivaatio voi vaihdella. Joku ryhmistä voi olla hyvinkin tavoitehakuinen – pyrkiä esimerkiksi vaikuttamaan Maunulassa havaittuihin kipupisteisiin. Toista ryhmää voi taas innostaa hauska ajatus elävän avatarin ohjaamisesta kaduilla. Mikä ryhmien motivaatio onkin, pelikokemus takuulla yllättää pelaajat ja yleisöt – kuten myös meidät.

Meille on tärkeää että ryhmät määrittelevät itse itsensä ja kokevat olevansa ryhmä. Jos me tai joku muu nimittää ihmiset tietyksi ryhmäksi, on siinä vaara että heidät leimataan ulkopuolelta tietynlaisiksi.

maunula-pelikentta
Avatar-pelin pelikenttänä on koko Maunula, ja peliä voi seurata Maunula-talon kisastudiossa.

Ennen varsinaisia pelitapahtumia järjestämme työpajan, jossa luodaan avatar-hahmojen tyyli, harjoitellaan pelin teknistä kulkua eli avatar-hahmon ohjausta sekä keskustellaan ryhmien tavoitteista.

Hauskan tekemisen lisäksi toivomme osallistujien saavan pelistä ajateltavaa ja inspiraatiota. Miten ryhmät haluavat käyttää valtaa kaupunkitilassa saadessaan lähettää avatarin toimimaan puolestaan? Avatarin avulla osallistujat voivat saada lisää rohkeutta kohdata vaikeita asioita ja etsiä vastauksia Maunulan haasteisiin. Toki projekti myös liittyy kysymyksiin fyysisen ja virtuaalisen maailman rajoista, pelin ja todellisuuden eroista – ja siitä miten arkemme näiden välillä muovautuu.

Avatar-pelin kaikille avoimet pelitapahtumat järjestetään 6.-10.6. Maunula-talolla.
Hae mukaan peliin 15.4. mennessä!
Tellervon ja Oliverin kotisivut: http://studiokalleinen.net/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s